Bonusäiti yksin äitienpäivänä

© Taru Meritie, Uusperhe.fi

 

Muistammeko uusperheessä muistaa myös bonusäitiä äitienpäivänä? Voisiko jopa biologinen äiti muistaa ja kiittää häntä? Mitä se vie pois? Keneltä?

Äitimyytti

Äitimyytti, hyvästä, pyyteettömästä biologisesta äidistä elää ajatuksissamme, sisäisissä vaatimuksissamme ja mielikuvissamme. Tämä nostaa biologisen äidin illuusiomaiseen asemaan, jossa itsen ja omien tarkoitusperien tarkastelu on poissa, mihin ei mahdu itsekkyyttä tai omien etujen tavoittelua. Ikään kuin nainen saisi hedelmöittyessään jonkin syvän jumalallisen tietoisuuden elämästä, joka poistaa hänen vajavuutensa, traumansa, itsekkyytensä, erehtyväisyytensä, ihmisyyden raadollisuuden. Hänestä tulee äiti, laupeuden ilmentymä, Äiti maa, hyvyyden ja elämänlähteen antaja, maamme ja kansakuntamme pelastaja. Hänellä on täydellinen viisaus ja tietämys viattomien lasten näkökulmasta kaikkeen: itseen, ihmisyyteen, elämään, yhteiskuntaan, politiikkaan. Naisen varjo on siirretty myyteissä äitipuoleen, osaamattomuus ja avuttomuus isämyyttiin. Jaloudesta vielä astetta hienompi versio yksinhuoltajuuteen.

Äitiys ja riittämättömyys

Näiden myyttien keskellä me äidit, lapselliset ja lapsettomat, puolikkaat ja kokonaiset, etäällä ja lähellä, tahdomme olla kovasti maailman täydellisimpiä äitejä, tai äitipuolia – bonuksia. Ja samalla tiedämme että juurikin epätäydellisyys on ainoa mihin riitämme. Riittämättömyys johtaa meidät ehkä myös syvemmälle: epäterveeseen häpeään, jossa koemme, ettemme kelpaa itsenämme tai syyllisyyteen, jotka johtavat hyvittelyyn, asioiden peittelyyn, ulkokultaisuuteen tai toisten halveksuntaan.

 

Uhriutuminen ja vastuun siirto

Uhriutuminen ja martyyriys äiteydessä on rumaa. Marttyyriäidillä on vankkumaton usko omaan moraaliseen ylemmyyteen. Hän kokee olevansa oikeassa, toisten yläpuolella, jossa hän voi tuomita muita ihmisiä, isejä ja bonuksia omasta hyvyydestään käsin. Marttyyrin oma elämänilo voi myös olla kadoksissa ja siksi muillakaan ei saa olla nautittava, hauskakin elämä, vanhemmuus. Uhriutuva äiti antaa ymmärtää että hänellä ei ole valtaa omaan elämäänsä. Hän sysää vastuun toisten tai kohtalon harteille. Syyllistää muita ja esittää jaloa. On kiva olla uhri. On kiva ettei tarvitse ottaa vastuuta omasta elämästä. On hienoa kantaa kirkasta kruunua: olla koko elämänsä lasten eteen uhraava äiti. Uhrautuvan ja marttyyriäidin vastakohta on syyllistymätön, terveellä itsetunnolla varustettu vanhempi, joka tekee tarpeellisen ja uskaltaa sitten sanoa: ”Olen riittävän ok, en täydellinen. Minä riitän tällaisena ja kaikki muutkin saavat olla sellaisia kun haluavat.”

Vanhempi antaa omalla esimerkillään lapsella mallin aikuisena olemisesta. Meistä kukaan tuskin tahtoo antaa lapselle mallin elämästä jossa tulee unohtaa itsensä, nousta toisten yläpuolelle tai lasten tullessa elämään unohtaa kaikki muu elämä. Tuskin myöskään kukaan tahtoo kuulla että oma rakas vanhempi on unohtanut kokonaan oman elämänsä hänen takiaan. Miten raskas taakka ja kiitollisuuden velvollisuus siitä lapselle annetaankin.

Äitiyden tehtävä

Äitiyden yksi tärkeimmistä tehtävistä on kasvaa lapsen ja elämän myötä itse. Äitiyden syvyyttä on ymmärtää omat haavat, kivut ja riittämättömyys äitiyden äärellä – ja kantaa ne siirtämättä niitä lapsiin.

Äitiyden kipeä tehtävä on ymmärtää, ettemme voi pelastaa lasta vaikeilta tunteilta, vaan meidän tulee antaa hänen tuntea ja kohdata elämä – ja seistä hänen rinnallaan. Äitiys ei ole suorittamista. Äitiys ei ole kilpailemista. Äitiys on mitä suuremmissa määrin rakkautta, jossa mahdollistamme lapsellemme mahdollisimman monta rakastavaa aikuista. Äitiys on rakkauden antamista vaikeilla tavoilla: nähden pienten kipukohtien sijana isoja kokonaisuuksia. Äitiys on oppimista itsestä, enemmän itsensä näköiseksi tulemista ja sitä kautta esimerkkiyttä lapselle.

Äitiys on sitä, että osaamme väistää oikeassa kohdassa ja olla tavoitettavissa toisessa hetkessä. Äitiys on hiljaisia kyyneliä, huokauksia. Äitiys on toisten aikuisten arvostamista: Lapsen isän, äitipuolen, opettajan tärkeyden arvostamista. Äitiys on sykäkhdyksiä sydämessä. Äitiys on rikkinäisyyttä, epätäydellisyyttä. Sillä sitä kautta näytämme lapsille, ettei heidänkään tarvitse olla täydellinen. Äitiys on kannattelua ja irtipäästämistä. Äitiys on aina vähän rikki ja sitä kautta ehjä. Äitiys on hiljaista lempeää rakkautta ilman itsensä korottamista.

Hyvää äitienpäivää

Äitiyttä on sinussa, minussa, lapsellisella, lapsettomassa, kokonaisessa ja puolikkaassa, etä- ja lähivanhemmassa. Se on meissä naisissa, jokaisessa. Äitiyden ajatus voisi olla äitejä, äitihahmoja ja naisia yhdistävä. Etenkin silloin kun heitä yhdistää samat lapset.

Moni äiti, äitipuoli, etä-äiti tai äiti, joka haluaisi olla äiti muttei ole saanut lasta, jää tänäkin äitienpäivänä yksin. Monen naisen kyynel tai vaikeat rakkauden teot jäävät Ilman huomiota, ilman kiitosta, ilman nähdyksi tulemista, arvostusta. Mutta mitätöinti, halveksuminen, väheksyminen ja virheet muistetaan. Omistan tänä äitienpäivänä tämän kirjoituksen teille uusperheellisten bonusäidit, te hienot, upeat naiset. Teille hiljaiset ”äidit”. Kaikenlaiset kauniit. Rohkeat ja raadolliset. Hyvää äitienpäivää!