Lapsen etu
”Kyllä aikuisen tulisi olla aikuinen ja ymmärtää lapsen etu ja ….”
Lause jonka usein bongaa sekä keskustelupalstoilta, että keskusteluista. Lapsen etu on hieno sana. Kukapa ei nyt haluaisi ajaa lapsen etua?
No se tietenkin, joka on lapsellinen, itsekäs, vastuuton, tai muuten huono aikuinen. Siispä, kun kerrot että toinen ei ajattele lapsen etua, viestisi on häntä alentava, vähättelevä, rieenava. Ja samalla asetat itsesi yläpuolelle, paremmaksi, aikuiseksi, fiksuksi.
Eroperheessä lapsen etua käytetään usein lyömäaseena juurikin tälla tavoin. Ajatus, että juuri minä sanon ja määrittelen, mikä on lapsen etu, on totta. Kun ajan vain puhtaasti lapsen etua, ei minua voi kyseenalaistaa. Olen puhdas ja jalo.
Kuka tietää parhaiten lapsen edun?
Usein myös ajatelemme, että parhaiten lapsen edun tietää biologinen vanhempi, sillä hänellä on pitkäaikainen tieto lapsen persoonasta. Hän on elänyt ja hengittänyt lapsen kanssa ja tietää hänen hienovivahteisemmatkin piirteet. Tämä pitääkin usein paikkaansa. Toisaalta voidaan katsoa, että aikuinen, joka elää lapsen kanssa, mutta jolla ei ole niin vahvaa tunnesidettä, mahdollisesti myös syyllisyyttä, tarvetta onnistua, viettiä suojeluun, voi nähdä asiat objektiivisemmin ja selkeämmin. Parhaimmillaan nämä kaksi eri näkökulmaa täydentävät toisiaan ja lapsi saa parhaan mahdollisen huolen ja hoivan elämäänsä.
Mutta mikä on sitten lapsen etu missäkin tilanteessa?
Yksittäisissä ristiriitatilanteissa lapsen ja nuoren etua pohditaan usein heijastaen se joko siihen hetkeen tai koko lapsuuteen. Hetkelliset yksittäiset päätökset, vaikkapa luvan antaminen, rajaaminen tai säännöt näyttäytyvät hyvin erilaisina, jos näkökulmana on lyhyt aikaperspektiivi. Mikäli tähän liitetään lapsen itsemääräämisoikeus ja oikeus osallisuuteen, on helpoin tie ratkaisuna kuunnella lasta, ja tehdä kuten hän haluaa. Samalla kuitenkin siirrämme myös emotionaalisen vastuun päätöksestämme lapselle. Osallisuus, päätäntävalta, tuo näet mukanaan vastuun. Vaikka lopullisen konkreettisen vastuun kantaisikin aikuinen, emotionaalinen kannattelu jää lapselle silloin, kun lapsi määrittelee mikä on oikein, parasta. On eri asia antaa lapsen tulla osalliseksi eri vaihtoehtoja, kuin antaa hänen päättää asioista, -tai pahimmillaan manipuloida haluamansa suunta.
Lyhyestä tarkastelusta elämänmittaiseen kasvatukseen
Vanhemmuuden yksi tärkeimmistä tehtävistä on opettaa lapselle taitoja ja tietoa sekä itsestä, että ympäröivästä maailmasta. Hän tulee tarvitsemaan kokemuksellisesti ymmärrystä, miten toimia aikuisuudessa haastavien tunteiden, haastavien ihmisten tai haastavien asioiden kanssa. Näin ollen lapsen etua voidaankin pohtia myös pitkän aikavälin perspektiivissä. Jos nyt toimin niin kuin toimin tai valitsen tämän tavan, mitä se tarkoittaa lapsen elämässä nyt? Entä miten se vaikuttaa hänen lapsuuteensa, nuoruuteen? Entä jos mietimmekin, mitä tämä valinta tarkoittaa hänelle koko elämää ajatellen. Mitä hän tästä oppii aikuiselämään? Entä millaista viestiä annamme hänen sisimpäänsä tällä ratkaisulla. Mitä tämä opettaa vaikeista tilanteista, sosiaalisesta suhtautumisesta, itsensä kunnioittamisesta, ystävyydestä, suvaitsevaisuudesta?
Uusperhe ja lapsen etu
Uusperheen rakenteessa lapsen etu on yhdessä asiassa yksiselitteinen: lapsen etu on, että hänellä on mahdollisimman monta turvallista ja rakastavaa aikuista ja sisarusta elämässään. Sen tukeminen ja vaikeuksien kohtaaminen sekä vanhemmuuden säilyttäminen kaikilla aikuisilla on eittämättä biologisten vanhempien yksi suurimmista lahjoista lapselle.