© Taru Meritie, 2024, Uusperhe.fi

1. ALKUVAIHE: Erosokki, vapaus ja yhteistyö

Sokki ja kieltäminen ovat usein ensimmäinen reaktio, kun ero realisoituu. Tilanne voi tuntua epätodelliselta ja epäselvältä, painajaismaiselta. Muutos pelottaa, vaikka sen tietäisikin olevan hyväksi.”Tämä ei voi tapahtua minulle, entä jos kuitenkin yrittäisimme?”

Kun muutos on realisoitunut, voi osalla erovanhemmista nousta esiin toinen vahva tunne, vapauden tunne. Eron myötä vapauden tunne voi ilmetä helpotuksena jatkuvista konflikteista ja jännitteistä, mikä tuo rauhaa ja tilaa arkeen. Erovanhempi saa tilaisuuden keskittyä itseensä ja omaan elämäänsä, hän voi saada myötätuntoa ystäviltä ja suhteet heihin lähentyvät. Elämä voi tuntua hallittavalta, mahdollisuuksia täynnä olevalta kiehtovalta matkalta, johon liittyy myös oman itsen löytäminen.

Kaikkien tunteiden keskellä erovanhemmat voivat usein myös keskittyä lapsensa hyvinvointiin ja sopia toimivansa yhdessä lapsen parhaaksi. Tämä ajatus, että molemmat ovat edelleen ”hyvät erovanhemmat”, antaa heille yhteisen tavoitteen, joka helpottaa tunteiden käsittelyä. Toiveena on, että voidaan tukea toisiaan käytännön asioissa ja tarvittaessa myös emotionaalisesti. Ajatuksena on toimia erossa aikuismaisesti, lasta suojellen. Haaveena voi olla hyvä erovanhemmuus, jossa arvostetaan ja autetaan toinen toista. Toisilla haave jää vanhemmuustasolle, toiset haaveilevat hyvästä ystävyydestä tai kumppanuudesta kaikilla elämän osa-alueilla.

2. TAANTUMINEN: Manipulaatio tai alistuminen

Kun eron alkuvaiheen hyväntahtoisuus alkaa haihtua, yhteistyö ei aina suju odotetusti. Ehkä oma olo ei tunnukaan hyvältä, on huolia ja pelkoa pärjäämisestä. Voi olla, että erovanhempi näkeekin entisen puolisonsa menestyvän, ja olevan onnellinen. Entinen puoliso voi löytää uuden puolison eikä aikaa, asioiden jakamista ja palveluja enää tulekaan kuin ennen. Tällöin voi aktivoitua hylkäystrauma, pelko omasta asemasta, tai lapsen asemasta suhteessa eks-puolison elämään. Pelot voidaan verhota vihan tunteisiin ja itsen nostamiseen, erityisesti jos sisimmässään on vielä huoli omasta riittävyydestä vanhempana. Tällöin erovanhempi saattaa manipuloida tilannetta, väittää toimivansa lapsen edun mukaisesti, vaikka tosiasiassa ajaa omia etujaan. Uhriutuminen ja toisen syyttäminen voivat nousta esiin, ja aseena voidaan käyttää myös lapsi. Vieraannuttaminen ja huoltokiusaaminen voivat alkaa.

Jotkut erovanhemmat saattavat alistua manipuloivalle tai uhriutuvalle eks-puolisolle, peläten menettävänsä lapsensa, jos eivät toimi toivotulla tavalla. Tähän liittyy usein syyllisyys, erityisesti silloin, kun lapsi oireilee eron seurauksena. Tästä voi muodostua ilmiö, jossa erovanhempi toimii syyllisyydestä käsin, mikä voi heikentää hänen omaa hyvinvointiaan ja vanhemmuuttaan. Tämä syyllisyysvanhemmuus tai pelkovanhemmuus voi vahingoittaa myös lapsen ja vanhemman välistä suhdetta.

Tässä vaiheessa erovanhemmat ovat taantuneet epäterveeseen vuorovaikutukseen, joka on usein dynamiikalta samankaltainen kuin ennen eroa ollut, usein juuri eroon johtanut parisuhteen dynamiikka.

3. KONFLIKTI JA RAJAT

Jossain vaiheessa kärsivällisyys loppuu ja konfliktit kärjistyvät. Tämä voi johtaa uhkailujen ja manipulaation loppumiseen, kun erovanhemmat alkavat asettaa rajoja toisilleen. Viestintä voi vähentyä tai muuttua muodolliseksi, ja erovanhemmat saattavat ottaa etäisyyttä toisiinsa.

4. IRTAUTUMINEN

Tässä vaiheessa erovanhemmat alkavat hyväksyä tilanteen ja toisen erillisyyden.Viha saattaa edelleen olla läsnä, mutta sen voimakkuus alkaa vähitellen hiipua, kun erovanhemmat hyväksyvät, että heidän ei enää tarvitse pelätä toista tai yrittää miellyttää häntä, tai ymmärtävät, että he eivät voi kontrolloida toista. Vihan tunnistaminen ja sen tuomien tausta-ajatusten läpikäyminen vapauttaa: Tulee tunne, että seison omilla jaloillani ja minulla on hyvä olla. Voin kääntyä entisen puolison aiheuttamista tunteista uuteen elämääni ja lapsiini.

Tässä vaiheessa erovanhempi tunnustaa oman osallisuutensa eroon sekä käsittelee omia pelkojaan

5. KUNNIOITUS

Tässä vaiheessa erovanhemmat oppivat arvostamaan toistensa tapaa olla vanhempia: ”Annan toisen vanhemman tehdä vanhemmuudessaan omat ratkaisunsa ilman, että yritän ohjailla häntä.” Lisäksi uusiin puolisoihin suhtaudutaan avoimesti, ja heidän roolinsa perheessä hyväksytään, mikä auttaa rakentamaan rauhallisen ja tasapainoisen elämän lapsille ja vanhemmille.

Erovanhempi voi tunnistaa omia surun ja menetyksen tunteitaan ja kykenee itsemyötätuntoon niiden osalta.

Elämä rauhoittuu.

 

—–

 

Välillä eri vaiheiden välillä voidaan taantua, mutta eheydytään takaisin yhä nopeammin.

Tag: Eron vaiheet, erovanhemmus, lapset ja ero